keskiviikko 5. syyskuuta 2012


Normandian maihinnousu

Mielestäni Normandian maihinnousulla oli suuri merkitys toisen maailmansodan lopputulokseen.

Normandian maihinnousu oli liittoutuneiden hyökkäys Saksan valtaaman Ranskan rannikolle.Operaatio käynnistyi 6.kesäkuuta.1944. Hyökkäyksen tavoitteena oli nujertaa Saksa. Saksalle puollustamisen hankalaksi teki jo meneillään olevat taistelut länsirintamalla Stalinin joukkoja vastaan.

Normandian maihinnousuun osallistui pelkästään liittoutuneiden puolelta melkein 1.5milj sotilasta. Maihinnousu onkin sotahistorian suurin meriteitse tapahtunut valtaus. Liittoutuneet luottivat suureen armeijan ylivoimaan ja onnistuivatkin laajentamaan sillanpääasemiaan. Näistä murtauduttuaan ulos jatkui joukkojen kulku Pariisiin asti.

Liittoutuneet joutuivat suunnittelemaan tarkoin maihinnousu kohdan,tätä kohtaa etsittäessä oli syytä miettiä hävittäjien lentomatka, rannan soveltuvuus nousemiseen ja suorin reitti Saksaan. Normandian rantaa pidettiin myös strategisesti oikeana,koska satamaan hyökkääminen olisi voinut olla ilmeisempää. Säällä oli myös suuri vaikutus hyökkäyksen onnistumiseen tätä varten oli valittu suurijoukko meteorologeja ennustamaan säätä. Sotilaat lähetettiin rantaan kahdessa aallossa ensimmäinen 130 000 sotilasta ja toinen 45 000. Sotilaita turvasi massiivinen määrä hävittäjiä.

Liittoutuneiden armeija käytti hyökkäyksessään myös aivan uudenlaisia panssarivaunuja. Tällä panssarivaunulla pystyi liikkumaan vedessäkin.

Mielestäni tämä operaatio oli todella hyvin onnistunut.Miestappiot nousivat kyllä suuriksi mutta olisi ne voinut olla pahemmassa tapauksissa vielä suuremmat. Mikäli hyökkäystä ei olisi ikinä toteutettu olisi natsisaksan taival voinut jatkua vielä pitempään.

Tuomas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti