Kuuban ohjuskriisi

Kuuban ohjuskriisi

Kuuban ohjuskriisi alkoi vuonna 1962 lokakuussa, kun Yhdysvaltojen U2-tiedustelulentokoneet paljastivat Neuvostoliiton rakentavan ohjustukikohtaa Kuubaan. Kuuban aseistaminen sai alkunsa Fidel Castron noustessa valtaan vuonna 1959. Vasemmistolainen Fidel Castro ei miellyttänyt Yhdysvaltoja. Yhdysvallat piti sosialistista Castroa pikemminkin uhkana ja päätti asettaa kauppasaarron Kuuballe. Kauppasaarron vuoksi Neuvostoliitto päätti ryhtyä Kuuban kauppakumppaniksi, jolloin Neuvostoliitto sai liittolaisen Kuubasta. Liittoutuminen Neuvostoliiton kanssa toi turvaa Kuuballe ja samalla se osoitti uskollisuutensa Neuvostoliitolle. Sikojenlahden tapahtumien jälkeen liittoutuminen kuulosti luonnollisesti hyvältä vaihtoehdolta.

Neuvostoliitto alkoi kuljettaa kesällä vuonna 1962 salaa kymmeniä ydinkärkiohjuksia, ilmatorjuntakalustoa, hävittäjiä ja pommikoneita Kuubaan. Yhdysvallat ihmetteli Neuvostoliiton vilkasta merenkulkua Kuubaan, mutta Neuvostoliitto kuittaisi sen kertomalla vilkastuneen merenkulun liittyvän Kuuban maatalouden kehittämiseen.

Lokakuussa kuitenkin kaikki paljastui. Kuuban pohjoisrannikolle oli rakenteilla massiivinen ohjustukikohta. Tästä Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy ei pitänyt, vaan älähti. Hän ilmoitti, että jos Kuuban maaperältä hyökätään ohjuksilla minkä tahansa länsimaan kimppuun, Yhdysvallat vastaa siihen tuhoisalla hyökkäyksellä suoraan Neuvostoliittoon. Samalla hän asetti Yhdysvaltojen joukot täydelliseen sotavalmiuteen. Lisäksi hän vaati ohjusten poistamista Kuubasta ja jos niitä ei poistettaisi, Yhdysvaltojen laivasto saartaisi kokonaan Kuuban sekä alkaisi soveltaa tiukempia pakotteita Kuubaa kohtaan. Neuvostoliiton laivat keskeyttivät matkansa Kuubaan pari päivää Kennedyn puheen jälkeen, mutta rakennustyöt saivat jatkua.

Venäläiset lähettivät kirjeen Yhdysvalloille, missä he kertoivat olevansa valmiita vetämään ohjukset pois, jos Yhdysvallat ei hyökkäisi Kuubaan. Ennen Yhdysvaltojen vastausta viestiin tuli toinen kirje, jossa Neuvostoliitto vaati Yhdysvaltojen ohjuksien poistamista Turkista. Yhdysvallat myöntyi ensimmäisen kirjeen ehtoon, mutta toisen kirjeen he jättivät huomiotta. Neuvostoliiton oli myönnyttävä vastaukseen ja kriisi laantui. Yhdysvallat selvisi kriisistä voittajana, vaikka he poistivatkin Turkista vanhentuneet ohjuksensa ”salaisen sopimuksen” mukaisesti.

Maailma tasapainoili ydinsodan partaalla Kuuban kriisin aikana. Tällaisen tilanteen välttämiseksi tulevaisuudessa supervaltojen välille perustettiin kuumalinja, jotta suuret johtajat voisivat keskustella välttääkseen kriisien kärjistymisen maailmantuhoksi. Kuumanlinjan perustaminen aloitti maiden välisen suhteen lämpeneminen, joka johti ydinkoekieltosopimukseen 1963. Tästä alkoi rauhanomaisempi rinnakkaiselo amerikkalaisten ja venäläisten välille ja kilpavarustelun hillitseminen alkoi.

Venäläiset ja kuubalaiset kokivat Kuuban kriisin tappiona omalle maalleen. Osittain tämän vuoksi Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrustsov syrjäytettiin vallasta pari vuotta kriisin jälkeen. John F. Kennedy sen sijaan pönkitti omaa asemaansa sopivasti Sikojenlahden katastrofin jälkeen.

Miksi Neuvostoliitto yritti rakentaa ohjustukikohtia Kuubaan?

Neuvostoliiton silloisen johtajan Nikita Hrustsovin asema oli vaakalaudalla Neuvostoliiton johdossa, minkä vuoksi hänen piti yrittää jotain mullistavaa. Hän yritti rakentaa ohjustukikohtaa Kuubaan, jotta Neuvostoliiton asema maailmanlaajuisessa ohjuskilpailussa tasoittuisi suhteessa Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloilla oli massiivinen johto suhteessa Neuvostoliittoon keskimatkan ohjuksissa ja niiden sijoittelussa, vaikka venäläiset yrittivät luoda illuusiota siitä, että Neuvostoliitolla olisi vähintään sama voima kuin Yhdysvalloilla. Lisäksi strategisesti hyvässä paikassa olevat ohjukset loisivat uhkan Yhdysvalloille ja nostaisivat Neuvostoliiton arvoa muiden valtioiden silmissä. Hrustsovilla olisi ollut mahdollisuus kiristää Yhdysvaltoja Berliinin kysymyksessä Kuuban ohjuksilla, mutta hän jätti sen hyödyntämättä, vaikka se mahdollisuus olisi Neuvostoliiton kannalta ehdottomasti pitänyt käyttää. Mielestäni yritys rakentaa ohjustukikohta Kuubaan oli hyvä idea, mutta siitä huolimatta alusta alkaen tuhoon tuomittu ja tyhmänrohkeaa. Kuitenkin Hrustsovin piti yrittää jotain turvatakseen johtonsa Neuvostoliitossa.


Mitä jos brinkmanship-politiikka olisi epäonnistunut?

Kuuban kriisi on hyvä esimerkki brinkmanship-politiikan käytöstä, jossa toinen osapuoli pakotetaan kuilun partaalle. Molemmat supervallat uhkailivat toisiaan ydinsodan syttymisellä, joka loi koko maailmaan jännittyneen ilmapiirin. Koko maapallon tulevaisuus riippui kolmen maan käyttäytymisestä. Jos supervallat eivät olisi myötäilleet toisiaan ja suostuneet toistensa ehtoihin, olisi ydinsota voinut syttyä. Kumpikaan valtioista ei halunnut sitä, mutta molemmat käyttivät sitä silti uhkailun välineenä saavuttaakseen valtiolleen mahdollisimman suuren hyödyn. Jos brinkmanship-politiikka olisi epäonnistunut jommankumman maan kohdalla, heidän olisi pitänyt vetää takaisin uhkauksensa, mistä olisi seurannut joko täydellinen kasvojen menetys tai sitten heidän olisi pitänyt aloittaa ydinsota.

Miten lupaus hyökkäämättömyydestä Kuubaan on vaikuttanut Yhdysvaltoihin?

Kennedyn lupauksesta olla hyökkäämättä Kuubaan on nykypäivänäkin haittaa Yhdysvalloille. Venäläisillä on yhä ”liittolainen” Kuubassa ja Kuuba on pysyvä vallankumouksellinen uhka Yhdysvalloille Latinalaisessa Amerikassa. Vaikka aiemmin Fidel Castro koki Kuuban kriisin tappiona, hänen asemansa oli kuitenkin turvatumpi kriisin jälkeen kuin sitä ennen, koska Yhdysvallat eivät voineet hyökätä Kuubaan.

Kaiken kaikkiaan Kuuban kriisi oli hyvin vakava tilanne sen lyhyydestä huolimatta. Koko kansakunta olisi voinut tuhoutua täysin, jos ydinsota olisi syttynyt. Tällä kriisillä on yhä tärkeä merkitys nyky-yhteiskunnassa. Kukaan ei enää halua, että samanlainen tilanne syttyisi, vaan kaikki pyrkivät sen välttämiseen.

- Olli